Fuksin aakkoset

AINEJÄRJESTÖ – Yliopiston tai korkeakoulun opiskelijakunnan piirissä toimiva yhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää saman oppiaineen tai alan opiskelijoita, ajaa näiden etuja ja järjestää toimintaa. Tunnetaan myös nimellä kilta. Sinun oma ainejärjestösi tulee olemaan Lastarit ry.

ALUMNI – Valmistunut opiskelija. Lastareiden alumnit pyrkivät mm. auttamaan hallituksen jäseniä toiminnassaan.

APPRO, APPROBATUR – YO-kirjoituksissa ja gradun arvosanana ei toivottu, mutta muutoin yliopisto opinnoissa usein haluttu. Approbatur on perinteinen nimitys oppiaineen perusopinnoille eli 25 opintopisteen opintokokonaisuudelle. Moni teistä on voinut käydä avoimen yliopiston puolella kasvatustieteen perusopinnot, jolloin olet käynyt kasvatustieteen appron.

CUMU, CUM LAUDE – Keskipitkä määrä aineopintoja, yleensä 60 opintopistettä.

DEKAANI – Yliopiston tiedekunnan johtaja. Kasvatustieteiden tiedekunnan dekaani on Kati Mäkitalo. Koulutusdekaanina toimii Sari Harmoinen.

DOSENTTI – Dosentiksi voidaan hakemuksesta nimittää henkilö, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muilla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön sekä hyvä opetustaito. Dosentit ovat harvoin töissä laitoksella, sillä he voivat olla toisessa yliopistossa, yrityselämässä tai eläkkeellä. Käyvät antamassa dosenttiluentoja ja ohjaavat aihepiirinsä graduja.

ESSEE – Useita sanoja peräkkäin paperilla.

EXCURSIO, EXCU, XQ – Opintomatka, yritysvierailu.

FUKSI, FUXI – Saks. Fuchs, Fux= kettu, keltanokka, ensimmäisen vuoden opiskelija, raudikko. SINÄ!

FUKSIPASSI – Pahvilärpäke, johon keräät fuksipisteitä osallistumalla tapahtumiin. Paras fuksi palkitaan Wappuna!

FUKSISUUNNISTUS – Etsitään oman opiskeluryhmän kanssa hauskasti pukeutuneena ympäri kaupunkia sijoitettuja rasteja, joilla suoritetaan erilaisia tehtäviä. Kilpakumppaneina ovat muut kasvatustieteiden tiedekunnan koulutusohjelmien fuksit.

GRADU – Lopputyö

HAALARIT – Käytetään pääasiassa opiskelijajuhlissa. Ne suojaavat alla olevia vaatteita lialta, eikä vaatteiden valintaan tarvitse käyttää aikaa! Haalarithan tietenkin koristellaan haalarimerkeillä ja meillähän väri on tietenkin pinkki.

HALLOPED – Toimii opiskelijajäsenenä yliopiston eri toimielimissä.

KANDI, KANDIDAATTI – Yliopistossa alemman korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö. Laajuus 180 opintopistettä (120 opintoviikkoa), mikä sisältää kandidaatin tutkielman. Varhaiskasvatuksen kandidaatti saa lastentarhanopettajan pätevyyden.

KASKI – Oulun yliopison kasvatustieteiden tiedekunnan ainejärjestöjen yhteistyötiimi. (Järjestää mm. fuksisuunnistuksen)

KILTAHUONE – Eri aineiden opiskelijoilla on kiltahuoneita, joissa he voivat levähtää, kokoustaa tai opiskella. Tiedekuntamme muuttaessa uusiin tiloihin saimme myös uudet kiltatilat! Jaamme kiltahuoneen muiden ainejärjestöjen (Mukava, Motiva, Spessu ja OLO) kanssa. Kiltikselle voi mennä opiskelemaan, syömään eväitä, hengailemaan tai pelaamaan biljardia.

KTK – Kasvatustieteiden tiedekunta. Pitää sisällään kaikki kasvatustieteitä opiskelevat. VAKA, LO, TEKNO, TAIKA, ITE, MUKO, ERKKA ja KT (kasvatustiede).

LASTARIT – Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen ylioppilaat ry. Varhaiskasvatuksen opiskelijoiden ainejärjestö. Maksa jäsenmaksu ja liity joukkoomme!

LINNANMAA – Alue, jossa yliopisto sijaitsee. Keskustaan noin 5 km matka.

LIPASTO – Linnanmaa+yliopisto

MAISTERI – Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö. Tutkinnon laajuus 120 opintopistettä, johon sisältyy pro gradu-tutkielma. Sinustakinhan tulee kasvatustieteiden maisteri!

OLOKAHVIO – Oulun luokanopettajat ry:n kahvio kasvatustieteellisen tiedekunnan aulatiloissa.

OPM – Oma Pullo Mukaan (tätä näkee opiskelijabileiden facebook-tapahtumissa!)

OPMx2 –  Oma Pullo Mukaan + Oma Pyyhe Mukaan (usein Teekkaritalon tapahtumissa saunomismahdollisuus!)

OYY – Oulun yliopiston ylioppilaskunta on opiskelijoiden etuja ajava yhteisö.

PEGASUS – Oulun yliopiston kirjasto.

PRO – Pienryhmäohjaaja (=pro), lähin tuki ja turva, jonka hihaan tarttua hädän yllättäessä.

RAUHALA – Ylioppilastalo, joka sijaitsee Mannenkadulla. Rauhalan pihapiirissä on Puistomanne, jossa toimivat PSOAS ja Uniresta.

SITSIT – Pohjoismainen akateeminen pöytäjuhla, joissa syödään, lauletaan juomalauluja ja pidetään puheita sekä joissain tapauksissa seurataan myös ohjelmaa. Juhlilla on yleensä jokin syy tai teema. Järjestämme syksyisin fukseille ihan ikiomat fuksisitsit.

SOOL – Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto. OAJ:n opiskelijajärjestö, jonka jäsenmaksun maksamalla pääset nauttimaan OAJ:n ja SOOL:n omista eduista. HOX! SOOL:n jäseneksi voit liittyä VAIN maksettuasi ensin Lastareiden jäsenmaksun.

SPORTTIPASSI – Oulun korkeakoululiikunnan tarjonnan tavoittaa hankkimalla Sporttipassin. Passi toimii pääsylippuna esimerkiksi jumppiin tai saat kursseja alennushintaan. Sporttipassi ladataan puhelimeen tai laitetaan tarrana opiskelijakorttiin.

TALVIPÄIVÄT, TP – Opettajaksi opiskelevien vuotuinen ratkiriemukas tapahtuma. Tänä talvena bailut järjestetään Tampereella! Luvassa musiikkia, talvista kilpailua ja mukavaa yhdessä oloa. Tätä viikonloppua ei kannata jättää välistä.

TEEKKARITALO – Kaijonharjussa sijaitseva jokaisen bilettäjän unelmatalo! Täällä on menoa ja meininkiä lähes joka ilta.

TUUDO – Mobiilisovellus, josta löydät kaiken tarvitsemasi tiedon lukujärjestyksestä yliopiston karttaan ja ravintoloiden tarjontaan.

VAKA – Tiedät, jos tiedät, mihin olet hakenut. Jos et, ole pikaisesti yhteydessä pienryhmäohjaajiin!

VUJUT – Yhteisön vuosittaiset juhlat eli vujut, joihin pukeudutaan fiinisti. Lastarit järjestää vujut tasaviisikoina ja –kymppeinä.

WAPPU – Opiskelijoiden suosikkijuhla!

WEBOODI – Sähköinen järjestelmä, jonka kautta ilmoittaudutaan kursseille, tehdään oma HOPS (henkilökohtainen opintosuunnitelma) ja voidaan seurata opintopisteiden kertymistä. Weboodin tiedot näet myös Tuudo-mobiilisovelluksessa.

WESIBUSSI – ”Wesibussi on Oulun yliopiston teekkareiden ja Koskilinjat OY:n yhteistyönä järjestämä wapun hyväntekeväisyystempaus, joka on polkaistu käyntiin vuonna 1999. WesiBussin ideana on siirtyä paikasta toiseen keskeyttämättä bileitä. Wesibussi kuuluu olennaisena osana oululaiseen teekkariwappuun ja tarjoaakin kenties parhaat bileet koko Wapun aikana! Wesibussin tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen.” Lähde: oty.fi

YTHS – Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö. Hoitaa yliopisto-opiskelijoiden terveyttä edullisesti.